Sotavuosina ruoan ostamiseen tarvittiin elintarvikekortti. Ruokamäärä oli mitoitettu henkilön kulutuksen ja työn mukaan.
Helsingissä kahvilat panostavat pitkään laskiaispullakauteen. Leipomo-kahvila Bakerikassa asiakkaat jonottavat tänäkin vuonna ...
Suomen aloite ase- ja ammustuotannon rahoittamisesta EIP:n kautta ei ole edennyt. Nyt painetta yritetään lisätään entistä ...
Ylelle tuli kiire hommata uusi asiantuntija, sillä sopimus edellisen asiantuntijan Kalle Palanderin kanssa purettiin tällä ...
Naisia ja vähemmistöjä alentava ja sortava puhetapa rakentaa kahtiajakoa ja luo todellisuutta, joka lopulta muuttuu todeksi.
Olkiluodossa on tehty linjaus, jonka mukaan Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisia ei oteta vierailulle ydinlaitokseen, TVO:n ...
Vyyhdissä on syytteen mukaan noin 190 uhria, kaikki alaikäisiä. Rikosnimikkeinä ovat muun muassa törkeä lapsen seksuaalinen ...
Monet pk-yritykset ovat vaikeuksissa, kun pankit eivät suostu avaamaan niille edes maksutiliä. Pankit perustelevat toimiaan ...
Korkeakoulutettuja on nyt työttömänä enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Entistä useammalla työttömyys on ...
Näkymä varhain perjantaina Suomen aikaa ei ollut tyypillisin. Vastustajajoukkue Montrealin pelaajat jäivät ottelun jälkeen ...
Suomen suurimman teleoperaattorin Elisan tulos kasvoi vakaasti viime vuoden lopussa. Yhtiön liikevaihto kasvoi ...
Sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin haki viime vuonna yli 3 000 reserviläistä, Maavoimat tiedottaa. Kyseessä on suurin ...